Tulostusversio

3/2010

Pilvipalvelut: Hanke vie palvelut pilveen

Teksti: Janne Järvinen

Suomalaisessa tutkimushankkeessa etsitään keinoja, joilla verkkopalveluista saadaan helppokäyttöisiä.

Menossa on suuri murros, jossa valtaosa palveluista siirtyy pilveen. Sovellusten aktiivinen käyttö internetissä yleistyy, kun esimerkiksi kuluttajat tallentavat, käyttävät ja jakavat itse luomaansa aineistoa. Pilvi ja pilvipalvelut ovat suuri trendi, johon iso osa yrityksistä ei kuitenkaan ole vielä ole valmistautunut.

Cloud Software -ohjelman tarkoitus on kehittää suomalaisen ohjelmistoteollisuuden kykyä tehdä uutta liiketoimintaa pilvialustan avulla. Tämä tarkoittaa palvelujen viemistä verkkoon helposti saataville.

Ohjelmaa rahoittavat teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes ja tietotekniikkayritykset ja se on yksi Tieto- ja viestintätekniikan Oy:n eli Tivitin keihäänkärkihankkeista.

Vuoteen 2013 kestävässä ohjelmassa on mukana 20 yritystä ja 8 tutkimusorganisaatiota. Tänä vuonna ohjelman rahoitus on 16,2 miljoonaa euroa, josta Tekesin osuus on 8 miljoonaa euroa.

Käyttäjäkokemuksen merkitys kasvaa

Kun pilvipalvelut yleistyvät, käyttäjien vaihtoehtojen määrä lisääntyy ja vaihtaminen palvelusta toiseen helpottuu. Palveluntarjoajan näkökulmasta kilpailu kovenee ja käyttäjät ovat entistä vaativampia, joten hyvän - ja erinomaisen - käyttäjäkokemuksen merkitys kasvaa.

Cloud Software -ohjelmassa on esimerkiksi tutkittu, mikä saa tuotteen tai palvelun erottumaan käyttäjää ilahduttavalla tavalla. Ymmärtämällä paremmin ylivertaisen käyttäjäkokemuksen tekijöitä voimme luoda entistä kilpailukykyisempiä tuotteita ja palveluja.

Ihmiskeskeinen suunnittelu on ollut suuri haaste tietotekniikassa, koska tekniikka kehittyy eteenpäin kiihtyvällä tahdilla, jolloin sovellukset ovat usein liian monimutkaisia käyttää. Ensivaiheessa ohjelmassa tarkoitus ei ole keskittyä tulevaisuuden sovelluksiin vaan siihen, mitä voidaan oppia nykyisistä jokapäiväisistä työssä käytettävistä sovelluksista.

Vuonna 2009 tehdyn laajan selvityksen mukaan suomalaisen ohjelmistoteollisuuden kilpailukyvyn merkittävimmät tekijät ovat operatiivinen tehokkuus, käyttökokemus, verkko-ohjelmistot, avoimet järjestelmät, tietoturva ja kestävä kehitys. Cloud Software -ohjelma yhdistää nämä tekijät.

---

[KIRJOITTAJA]

Janne Järvinen on Cloud Softwaren ohjelmajohtaja.

Lue myös

Pilvipalvelut: Kauas tiedot karkaavat? »
Pilvipalvelut: Sopimalla saat turvallisemman »
Pilvipalvelut: Suojakerrokset ohenevat »
Pilvipalvelut: Potilastiedot turvassa pilvessä? »
Pilvipalvelut: Supermatrix on paikallista palvelua »
Pilvipalvelut: Kuka tarvitsee pilvilaskentaa? »
Anna palautetta

Kommentit (0 kpl)

Ei kommentteja.

 

Kommentoi








Kyllä


* = Pakollinen tieto
 

 

tietosuoja_logo_2013.gif

 

 

 

Vastaava toimittaja
Hanna Tamminen


 


 

 

 

 

Julkaisijat
Tietosuojalautakunta
Tietosuojavaltuutetun toimisto
Viestintävirasto
Patentti- ja rekisterihallitus



 

 

 

 

 

 

 

Rekisteriselosteet »

Tietoa evästeistä »

 

 

 

Tietosuoja-verkkojulkaisua julkaistaan Tietosuoja-lehden yhteydessä. Yhdessä lehti ja verkkojulkaisu tutustuttavat tietosuojan normeihin ja käytäntöön, tietoturvaan ja viestinnän luottamuksellisuuteen. Tarkoituksena on ohjata hyvään rekisterinpitoon sekä tietoturvallisuuden ja viestinnän luottamuksellisuuden varmistamiseen.