Tulostusversio

1/2012

Henkilötiedot: Väestötietojärjestelmän luovutuskiellot

Teksti: Kirsi Castrén

Suoramarkkinointi-, henkilömatrikkeli- ja sukututkimuskiellot ovat henkilötietolain mukaisia luovutuskieltoja. Osoitepalvelukielto ja turvakielto seuraavat väestötietojärjestelmän erityislaista.

Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta antaa mahdollisuuden hakea viranomaiskohtaista turvakieltoa.

Suoramarkkinointikielto

Nimi- ja osoitetietoja ei luovuteta suoramarkkinointitarkoituksiin eikä markkina- ja mielipidetutkimuksiin.

Osoitepalvelukielto

Tietoja ei luovuteta osoitepalvelussa eikä pääsääntöisesti myöskään yrityksille, jotka päivittävät asiakasrekistereitään.

Turvakielto

Jos henkilöllä on perusteltu syy epäillä oman tai perheensä turvallisuuden olevan uhattuna, maistraatti voi asianomaisen pyynnöstä määrätä, ettei väestötietojärjestelmästä saa antaa kotikunta- tai osoitetietoja muille kuin viranomaisille.

Henkilömatrikkelikielto

Tietoja ei luovuteta esimerkiksi oppilaitoksen entisistä oppilaista tai tietyn tutkinnon suorittaneista tehtävää matrikkelia varten.

Sukututkimuskielto

Tietoja ei luovuteta sukututkimustarkoituksiin.

 

Maistraattien tietopalvelut  >>

Väestörekisterikeskus: Tietojen luovutuksen kieltäminen  >>

Lue myös

Henkilötiedot: Yhteystiedot salaiset »
Henkilötiedot: Turvakielto usein ammatin perusteella »

Bookmark and Share
Anna palautetta

Kommentit (0 kpl)

Ei kommentteja.

 

Kommentoi








Kyllä


* = Pakollinen tieto

Uutiset

•  = artikkeli on luettavissa vain netissä

 

 

tietosuoja_logo_2013.gif

 

 

 

Vastaava toimittaja
Hanna Tamminen


 


 

 

 

 

Julkaisijat
Tietosuojalautakunta
Tietosuojavaltuutetun toimisto
Viestintävirasto
Patentti- ja rekisterihallitus



 

 

 

 

 

 

 

Rekisteriselosteet »

Tietoa evästeistä »

 

 

 

Tietosuoja-verkkojulkaisua julkaistaan Tietosuoja-lehden yhteydessä. Yhdessä lehti ja verkkojulkaisu tutustuttavat tietosuojan normeihin ja käytäntöön, tietoturvaan ja viestinnän luottamuksellisuuteen. Tarkoituksena on ohjata hyvään rekisterinpitoon sekä tietoturvallisuuden ja viestinnän luottamuksellisuuden varmistamiseen.