Tulostusversio

3/2012

Profiili: Kunnat kavahtavat tietosuoja-asetusta

Teksti: Päivi Männikkö

EU:n tietosuoja-asetus lisäisi Kuntaliiton mukaan kuntien hallinnollista taakkaa merkittävästi ja vaikeuttaisi suomalaisen julkisuusperiaatteen toteuttamista.

Komission ehdotus lisäisi rekisterinpitäjien velvoitteita. Sisäisen valvonnan tehostamiseksi kaikilla yli 250 työntekijän organisaatioilla tulisi olla tietosuojavastaavat, ja henkilötietojen käsittelyn raportointia lisättäisiin nykyisestä.

”Ehdotus sisältää paljon töitä; ennakkosuunnittelua ja jälkikäteistarkastuksia, ja kunnissa ollaan tiukoilla jo nyt”, Kuntaliiton lakimies Ida Staffans sanoo.

Rekisterinpitäjien pitäisi ilmoittaa tietoturvaloukkauksesta vuorokauden kuluessa sen havaitsemisesta. Sääntöjen rikkomisesta voitaisiin määrätä sakkoa jopa miljoona euroa.

”Pienen kunnan budjetissa miljoonaluokan sanktio tarkoittaisi konkurssia.”

Staffans arvostelee asetusehdotusta siitä, että se on laadittu yritysten näkökulmasta. Julkishallinnon tarpeet ovat joutuneet valmistelussa sivuraiteelle. Esimerkiksi epäselväksi jää, mitä pykäliä sovellettaisiin myös kuntiin ja mitä vain yrityksiin.

Lisäksi ehdotus on ongelmallinen kuntien korostaman kunnallisen itsehallinnon kannalta, koska asetuksena se on jäsenmaita suoraan velvoittava.

”En ymmärrä, millä toimivallalla EU säätää jäsenmaiden sisäistä hallintoa suoraan velvoittavia säännöksiä”, Staffans ihmettelee.

Lue myös

Profiili: Kuntaliitto »
Profiili: Pilvipalvelut - kunnan etu vai uhka? »
Anna palautetta

Kommentit (0 kpl)

Ei kommentteja.

 

Kommentoi








Kyllä


* = Pakollinen tieto

Uutiset

•  = artikkeli on luettavissa vain netissä

 

 

tietosuoja_logo_2013.gif

 

 

 

Vastaava toimittaja
Hanna Tamminen


 


 

 

 

 

Julkaisijat
Tietosuojalautakunta
Tietosuojavaltuutetun toimisto
Viestintävirasto
Patentti- ja rekisterihallitus



 

 

 

 

 

 

 

Rekisteriselosteet »

Tietoa evästeistä »

 

 

 

Tietosuoja-verkkojulkaisua julkaistaan Tietosuoja-lehden yhteydessä. Yhdessä lehti ja verkkojulkaisu tutustuttavat tietosuojan normeihin ja käytäntöön, tietoturvaan ja viestinnän luottamuksellisuuteen. Tarkoituksena on ohjata hyvään rekisterinpitoon sekä tietoturvallisuuden ja viestinnän luottamuksellisuuden varmistamiseen.