Tulostusversio

2/2013

Pääkirjoitus 2/2013

Teksti: Reijo Aarnio

Viestintäihmiset ja mediataitokouluttajat kehottavat ihmisiä brändäämään itseään. Uusi teknologia ja sosiaalisen median merkityksen kasvu ovat kuulemamme mukaan luoneet tarpeen huolehtia siitä, että annamme itsestämme mahdollisimman hyvän kuvan työelämää ja sosiaalista toimeliaisuutta ajatellen. Tapahtuuko brändääminen työ- vai vapaa-ajalla, lienee hieman epäselvää. Näyttää kuitenkin siltä, että häntä on ainakin jossain mielessä alkanut heiluttaa koiraa.

Tietosuojaakin voi brändätä. Tunnen piston sydämessäni, kun katson, miten muut maat ovat omineet vanhat, hyvät suomalaiset ideat.

Me olemme aina haastaneet pakettiohjelmistot vaatimalla suunnittelu- ja huolellisuusvelvoitteen noudattamista. Kanadalaiset kuitenkin toivat markkinoille komeasti tuotteen ”Privacy by Design”. Uusi ja kuuma periaate ”accountability”, joka tunnetaan myös tilintekokykyisyyden nimellä, on ilmentymä meille jo melko tutuksi käyneestä tietotilinpäätösasiasta.

Oikeastaan koko tämän brändäämisen takana voidaan nähdä suomalainen vaatimus hyvästä henkilötietojen käsittelytavasta. Sitä tukee julkisuusperiaatteen peruskivenä oleva hyvä tiedonhallintatapa.

Tietosuojauudistuksen taustalla on pyrkimys luoda Eurooppaan aidot digitaaliset sisämarkkinat parantamalla kuluttajien luottamusta kuluttajansuojan, kauppaoikeuden ja henkilötietojen suojan aloilla. Nyt kuluttajien rahat näyttäisivät valuvan EU:n ulkopuolelle. Kaupankäyntiä tehostavan luottamuksen saavuttamiseksi organisaatioilla tulee olla riittävä osaaminen käytössään. Tätä pyrkimystä tukee vaatimus tietosuojavastaavan nimeämisestä. Tehtävä voitaisiin myös ulkoistaa.

Tilintarkastusyhteisöt ja ”accountability” näyttäisivät kulkevan käsi kädessä. Toisaalta osaamisen hankkiminen rekrytoinnein tai ulkoistamisen keinoin esimerkiksi asianajo- ja konsulttitoimistoille on jo alkanut. Käsitykseni mukaan on välttämätöntä, että edellä mainitut toimijaryhmät ja muutkin alkavat pikaisesti rakentaa omia ”tietosuojabrändejään”. Nähtäväksi jää, kuka saavuttaa aikaisen toimijan edun tässä kilpailussa.

----

[KIRJOITTAJA]

Reijo Aarnio on tietosuojavaltuutettu.



Bookmark and Share
Anna palautetta

Kommentit (0 kpl)

Ei kommentteja.

 

Kommentoi








Kyllä


* = Pakollinen tieto
 

 

tietosuoja_logo_2013.gif

 

 

 

Vastaava toimittaja
Hanna Tamminen


 


 

 

 

 

Julkaisijat
Tietosuojalautakunta
Tietosuojavaltuutetun toimisto
Viestintävirasto
Patentti- ja rekisterihallitus



 

 

 

 

 

 

 

Rekisteriselosteet »

Tietoa evästeistä »

 

 

 

Tietosuoja-verkkojulkaisua julkaistaan Tietosuoja-lehden yhteydessä. Yhdessä lehti ja verkkojulkaisu tutustuttavat tietosuojan normeihin ja käytäntöön, tietoturvaan ja viestinnän luottamuksellisuuteen. Tarkoituksena on ohjata hyvään rekisterinpitoon sekä tietoturvallisuuden ja viestinnän luottamuksellisuuden varmistamiseen.