Tulostusversio

1/2009

Mediakasvatus: Opas mediamaahan muuttaneille

Teksti: Päivi Männikkö

Helmikuussa järjestetyn Tietoturvaviikon yhtenä teemana oli tänä vuonna vanhempien mediakasvatuksen tukeminen.

”Vanhemmat ovat kuitenkin haastava kohderyhmä”, Mannerheimin Lastensuojeluliiton nuorisotyön päällikkö Juuso Peura toteaa.

Hänen mukaansa osa vanhemmista huolehtii lastensa nettielämästä liikaakin, osa taas suhtautuu täysin välinpitämättömästi. Valtaosa silti suhtautuu mediakasvatukseen kohtuullisella vakavuudella.

Tietoturvapäivähanke on yhteistyössä Lasten ja nuorten mediafoorumin kanssa tehnyt Mediakasvattajan kenttäoppaat, jotka antavat vinkkejä mediakasvatukseen neuvolaikäisten ja peruskouluikäisten lasten ja nuorten vanhemmille. Oppaita jaetaan neuvoloissa ja kouluissa. Tänä vuonna 13 vuotta täyttävien lasten vanhemmat ovat lisäksi saaneet oppaan postitettuna kotiin.

Peuran mukaan on hyvä, että neuvolaikäistenkin mediakasvatukseen on tehty opas, koska lapsi syntyy keskelle mediayhteiskuntaa.

”Media on lapselle toinen koti, kun taas aikuiset ovat enemmän tai vähemmän maahanmuuttajia”, hän vertaa.

Lue myös

Mediakasvatus: Herätys, kasvattajat! »
Anna palautetta

Kommentit (0 kpl)

Ei kommentteja.

 

Kommentoi








Kyllä


* = Pakollinen tieto

Uutiset

 

 

tietosuoja_logo_2013.gif

 

 

 

Vastaava toimittaja
Hanna Tamminen


 


 

 

 

 

Julkaisijat
Tietosuojalautakunta
Tietosuojavaltuutetun toimisto
Viestintävirasto
Patentti- ja rekisterihallitus



 

 

 

 

 

 

 

Rekisteriselosteet »

Tietoa evästeistä »

 

 

 

Tietosuoja-verkkojulkaisua julkaistaan Tietosuoja-lehden yhteydessä. Yhdessä lehti ja verkkojulkaisu tutustuttavat tietosuojan normeihin ja käytäntöön, tietoturvaan ja viestinnän luottamuksellisuuteen. Tarkoituksena on ohjata hyvään rekisterinpitoon sekä tietoturvallisuuden ja viestinnän luottamuksellisuuden varmistamiseen.