Tulostusversio

3/2013

Ilmiö numeroina: Big data

suomalaista yritystä ja 10 tutkimuslaitosta on mukana Tekesin rahoittamassa Data to Intelligence -tutkimusohjelmassa. Siinä etsitään tutkimusmenetelmiä ja liiketoimintamalleja niin sanotun big datan hyödyntämiseen. Big datalla tarkoitetaan valtavia, jäsentelemättömiä tietovarantoja ja niiden jalostamista.

---

haitilaista lähti maan pääkaupungista Port-au-Princestä tuhoisan maanjäristyksen jälkeen tammikuussa 2010. Karoliinisen instituutin ja Columbia Universityn tutkijat selvittivät anonymisoitujen teletunnistetietojen perusteella, minne nuo ihmiset menivät. Kun maassa myöhemmin samana vuonna puhkesi vakava koleraepidemia, tietojen perusteella kyettiin nopeasti selvittämään, minne päin pahimmilta kolera-alueilta tulleet ihmiset olivat menneet ja näin suuntaamaan apua näille alueille.

---

miljoonaa ihmistä käyttää Facebookin Social Calendar -sovellusta, joka muistuttaa heitä syntymäpäivistä ja muista heidän sinne tallentamistaan merkkipäivistä. Yhdysvaltalainen kauppaketju Walmart osti sovelluksen viime vuonna. Sovelluksen sisältämillä tiedoilla sillä ainakin on hyvä mahdollisuus seurata kuluttajien sosiaalista verkostoa.

---

eksabittiä on tutkimusyritys IDC:n arvio hyödynnettävissä olevan big datan määrästä vuonna 2020. Yksi eksabitti vastaa miljardia gigabittiä.

Anna palautetta

Kommentit (0 kpl)

Ei kommentteja.

 

Kommentoi








Kyllä


* = Pakollinen tieto

Uutiset

•  = artikkeli on luettavissa vain netissä

 

 

tietosuoja_logo_2013.gif

 

 

 

Vastaava toimittaja
Hanna Tamminen


 


 

 

 

 

Julkaisijat
Tietosuojalautakunta
Tietosuojavaltuutetun toimisto
Viestintävirasto
Patentti- ja rekisterihallitus



 

 

 

 

 

 

 

Rekisteriselosteet »

Tietoa evästeistä »

 

 

 

Tietosuoja-verkkojulkaisua julkaistaan Tietosuoja-lehden yhteydessä. Yhdessä lehti ja verkkojulkaisu tutustuttavat tietosuojan normeihin ja käytäntöön, tietoturvaan ja viestinnän luottamuksellisuuteen. Tarkoituksena on ohjata hyvään rekisterinpitoon sekä tietoturvallisuuden ja viestinnän luottamuksellisuuden varmistamiseen.