Tulostusversio

3/2013

Asiantuntijalta: Käyttösitoumus on osa perehdytystä

Teksti: Ari Andreasson ja Juha Koivisto

 Tampereen kaupunki laati ympäryskuntien kanssa yhteisen seudullisen tietoturvapolitiikan sekä otti käyttöön sähköisesti hyväksyttävän tietojen ja tietojärjestelmien käyttö- ja salassapitositoumuksen. Sitoumusta käsiteltiin myös yhteistyöryhmän pääluottamusmiesjaoston kokouksessa, koska sitoumuksessa kerrotaan muun muassa, että tietojärjestelmässä käynnit kirjautuvat lokitiedostoihin ja niitä valvotaan.

Sitoumus on hyvä tapa kertoa työntekijöille tietojen ja tietojärjestelmien käyttöön liittyvistä ehdoista, eli se toimii osana perehdytystä. Se myös takaa esimiehelle oikeusturvaa siitä, että asioista on kerrottu työntekijöille. Tietoturva- ja tietosuoja-asioiden jalkauttamiseksi Tampereella laadittiin myös erillinen henkilöstön tietoturvaopas.

---------

[KIRJOITTAJAT]

Ari Andreasson ja Juha Koivisto työskentelevät Tampereen kaupungin tietohallintoyksikössä tietoturva- ja tietosuoja-asioiden parissa. He ovat kirjoittaneet kirjan Tietoturvaa toteuttamassa sekä yhdessä tietosuojavaltuutetun toimiston ylitarkastaja Arto Ylipartasen kanssa Tietosuojavastaavan käsikirjan.

Lue myös

Asiantuntijalta: Riskienhallinnasta ei ole varaa tinkiä »
Anna palautetta

Kommentit (0 kpl)

Ei kommentteja.

 

Kommentoi








Kyllä


* = Pakollinen tieto

Uutiset

•  = artikkeli on luettavissa vain netissä

 

 

tietosuoja_logo_2013.gif

 

 

 

Vastaava toimittaja
Hanna Tamminen


 


 

 

 

 

Julkaisijat
Tietosuojalautakunta
Tietosuojavaltuutetun toimisto
Viestintävirasto
Patentti- ja rekisterihallitus



 

 

 

 

 

 

 

Rekisteriselosteet »

Tietoa evästeistä »

 

 

 

Tietosuoja-verkkojulkaisua julkaistaan Tietosuoja-lehden yhteydessä. Yhdessä lehti ja verkkojulkaisu tutustuttavat tietosuojan normeihin ja käytäntöön, tietoturvaan ja viestinnän luottamuksellisuuteen. Tarkoituksena on ohjata hyvään rekisterinpitoon sekä tietoturvallisuuden ja viestinnän luottamuksellisuuden varmistamiseen.