Tulostusversio

3/2014

Selailtua 3/2014

Robotti ajaa, ihminen shoppailee

Robottiautot ilmaantuvat maanteillemme nopeammin kuin arvaisikaan. Kaliforniassa testiajot julkisilla teillä alkoivat syyskuussa, ja robottiautojen myynnin on määrä alkaa siellä ensi vuoden alussa.  

Süddeutsche Zeitung kirjoittaa, että robottiautojen kehityksessä vahva saksalainen autoteollisuus on ollut hieman jarruttelijan roolissa, kun yhdysvaltalaiset IT-yhtiöt Google etunenässä ovat halunneet luoda uudenlaisia autoja. IT-firmoille itseajavissa autoissa on kyse autoilun kaupallisesta hyödyntämisestä. Ajamisesta vapautettu ihmiskuski voi tehdä autossa kaikenlaista, kuten käyttää yhteisöpalveluita ja ostaa verkkokaupoista. Näin auton järjestelmiin kertyy runsaasti tietoa sen omistajasta, ja näitä tietoja voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa.

------

Perinnöksi sähköpostia

Pikkuruinen Delaware on ensimmäisenä osavaltiona USA:ssa säätänyt perillisten laajoista oikeuksista henkilön digitaaliseen jäämistöön, kertoo Ars technica. Perilliset ja testamentin täytäntöönpanijat saavat laitteisiin ja käyttäjätileille samat oikeudet kuin esimerkiksi irtaimistoon tai asiakirjoihin.

Laki koskee henkilöitä, joiden testamentti perustuu Delawaren lainsäädäntöön. Se ei koske osavaltioon sijoittautuneita yrityksiä, joita ovat muiden muassa Twitter, Facebook ja Google.

Lehden haastatteleman internet-yrityksiä edustavan asianajaja Jim Halpertin mukaan laki rikkoo kolmansien osapuolten yksityisyyttä, kun perilliset pääsevät käsiksi edesmenneen muiden kanssa käymään viestintään. Hän myös pelkää lain aiheuttavan väärinkäsityksiä, koska liittovaltion lainsäädäntö voi kieltää viestinnän sisällön luovuttamisen.

----

Kuka muistaisi käyttäjää?

Viranomaisten ja yritysten riidoissa netinkäyttäjän oikeudet jäävät pimentoon.

Konsultti ja Kööpenhaminan yliopiston tietosuojaoikeuden professori Christopher Kuner kirjoittaa MIT Techonology Review’ssä Microsoftin ja USA:n viranomaisten välisestä oikeustaistelusta.

USA:n viranomaiset vaativat pääsyä sähköpostitileihin, joiden tietoja säilytetään Microsoftin Irlannissa olevassa datakeskuksessa. Yksi tuomioistuin on jo ratkaissut asian viranomaisten hyväksi, ja Microsoft aikoo valittaa päätöksestä.

Kuner harmittelee, että tuomioistuimen ratkaisu keskittyy yritysten ja lainvalvontaviranomaisten intresseihin. Netinkäyttäjien yksityisyyteen ei ole kiinnitetty huomiota.

Parasta olisi muuttaa USA:n lainsäädäntöä siten, että käyttäjien yksityisyydensuoja otettaisiin huomioon.

”Washingtonin poliittisen umpikujan takia se näyttää kuitenkin mahdottomalta.”

Kuner arvelee, että USA:n lainvalvontaviranomaisten vaatimusten ja muiden maiden tietosuojasäännösten väline jännite kasvaa edelleen.

”Ja niiden henkilöiden yksityisyyttä, joiden tietoja on yhdysvaltalaisilla yrityksillä, ei edelleenkään huomioida.”

Anna palautetta

Kommentit (0 kpl)

Ei kommentteja.

 

Kommentoi








Kyllä


* = Pakollinen tieto

Uutiset

•  = artikkeli on luettavissa vain netissä

 

 

tietosuoja_logo_2013.gif

 

 

 

Vastaava toimittaja
Hanna Tamminen


 


 

 

 

 

Julkaisijat
Tietosuojalautakunta
Tietosuojavaltuutetun toimisto
Viestintävirasto
Patentti- ja rekisterihallitus



 

 

 

 

 

 

 

Rekisteriselosteet »

Tietoa evästeistä »

 

 

 

Tietosuoja-verkkojulkaisua julkaistaan Tietosuoja-lehden yhteydessä. Yhdessä lehti ja verkkojulkaisu tutustuttavat tietosuojan normeihin ja käytäntöön, tietoturvaan ja viestinnän luottamuksellisuuteen. Tarkoituksena on ohjata hyvään rekisterinpitoon sekä tietoturvallisuuden ja viestinnän luottamuksellisuuden varmistamiseen.